Tekijänoikeus

Lähioikeudet

Tekijänoikeuslaki antaa teosten lisäksi suojaa myös eräille muille aineistoille. Näitä ovat niin sanotut lähioikeuksien suojankohteet.

Lähioikeudet ovat tekijänoikeutta lähellä olevia oikeuksia. Lähioikeudellista suojaa saavat mm. esittävät taiteilijat, teoskynnystä ylittämättömät valokuvat sekä kuvatallenteiden tuottajat. Lähioikeuksien suoja-aika kestää tällä hetkellä 50 vuotta esitys-, tallennus- tai julkaisuvuoden päättymisestä. Syyskuussa 2011 Euroopan parlamentti ja komissio pidensivät suoja-ajan 70 vuoteen. Direktiivin on määrä astua jäsenmaissa voimaan vuoteen 2014 mennessä.

Ketkä saavat lähioikeuden suojaa?

Esittävät taiteilijat

Teoksen esitystä ei esittävän taiteilijan suostumuksetta saa tallentaa laitteelle, jolla se voidaan toisintaa. Esitystä ei myöskään saa saattaa yleisön saataviin radion tai television välityksellä taikka suoraan siirtämällä. Tallennettua esitystä ei ilman suostumusta saa kopioida tai levittää yleisölle eikä tilauspohjaisesti välittää yleisölle tietoverkossa. Äänitteille ja kuvallisille musiikkitallenteille tallennettujen esitysten välittämisestä ja julkisesta esittämisestä muusikot ja laulajat ovat oikeutettuja korvaukseen. Kaikilla esittävillä taiteilijoilla on lisäksi samat moraaliset oikeudet kuin tekijällä.

Äänitetuottajat

Äänitteen tuottajan lupa on hankittava äänitteen kopioimiseen tai sen välittämiseen yleisön keskuuteen. Äänitteen julkisesta esittämisestä ja yleisölle välittämisestä tuottajat ovat oikeutettuja korvaukseen.

Kuvatallenteiden tuottajat

Kuvatallenteen - liikkuvaa kuvaa sisältävän tallenteen - kopioimiseen tai sen välittämiseen yleisön keskuuteen samoin kuin tilauspohjaiseen yleisölle välittämiseen tarvitaan myös tuottajan lupa.

Elokuvateokseen kohdistuvat myös sen tekijöiden tekijänoikeudet. Elokuvat saavat suojaa myös tällä perusteella. Elokuviin sisältyy myös esittävien taiteilijoiden suojattuja suorituksia.

Valokuvat

Valokuvaajalla on yksinoikeus määrätä valokuvasta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin. Valokuvaajan lupa tarvitaan silloin, kun valokuvasta valmistetaan kopioita tai kun kuvaa näytetään julkisesti tai levitetään Internetissä. Valokuuvajalla on lisäksi samanlaiset moraaliset oikeudet kuin tekijällä.

Radio- ja televisioyritys

Radio- tai televisiolähetystä ei ilman lähettäjäyrityksen suostumusta saa lähettää edelleen eikä tallentaa laitteelle, jonka avulla se voidaan toisintaa. Ilman lähettäjäyrityksen suostumusta televisiolähetystä ei myöskään saa toisintaa tiloissa, joihin yleisöllä on pääsy maksua vastaan.

Luettelon ja tietokannan valmistaja

Suuria tietomääriä sisältävien töiden - luettelot, taulukot, rekisterit ym. - jäljentäminen tai saattaminen yleisön saataviin edellyttää valmistajan lupaa. Myös sellasiet tietokannat, jotka eivät ole suojattuja teoksina, mutta joiden sisällön kerääminen, varmistaminen tai esittäminen on edellyttänyt huomattavaa panostusta, saavat vastaavaa suojaa. Tällaisten töiden valmistajan oikeuden suoja-aika on 15 vuotta työn valmistumisvuodesta tai julkistamisajankohdasta.

Etsitkö lisätietoa? Selaa läpi Usein kysytyt kysymykset!