Usein kysyttyä

Koulutan työkseni. Voinko laittaa artikkelissa julkaistun kaaviokuvan luentoaineistooni?
Tekijänoikeuslain mukaan julkistetuista teoksista saa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa. Sitaatilla tulee olla asiallinen yhteys teokseen, jossa sitaattia käytetään, ja tätä vaatimusta kutsutaan myös vetoamisfunktioksi. Jos kuvan sisällyttäminen aineistoon toteuttaa tämän vetoamisfunktion ja lainaaminen tehdään tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa, saat sisällyttää kuvan lupaa kysymättä. Tekijä ja lähde on mainittava alalla noudatettavan hyvän tavan mukaisesti. Tekijänoikeus ei kuitenkaan ulotu teosten tietosisältöön, kuten tutkimustuloksiin, kaavioihin tai teorioihin, ainoastaan omaperäiseen tapaan esittää ne. Teosten asiasisältö on vapaasti muiden käytettävissä. Lisäksi tekijänoikeuslain 14 §:n sopimuslisenssisäännös mahdollistaa, että oppilaitokselle hankitulla kopiointiluvalla saa luvan ehtojen mukaisesti opettaja tai opiskelija kopioida ja käyttää teoksia opetustoiminnassa ja tieteellisessä tutkimuksessa. Mikäli opetat tai koulutat oppilaitoksessa, varmista siis työpaikkasi kopiointilupa ja luvan kattavuus. Kopiointiluvasta saat lisätietoa Kopioston verkkosivuilta tai Kopiostosta (https://www.kopiosto.fi/).
0
Saanko laittaa YouTubeen omatekoisen videon, jossa soi radio taustalla?
Lähtökohtaisesti tavallinen yksityishenkilö saa näin tehdä. Tekijänoikeus antaa tekijälle yksinoikeuden määrätä teoksen kappaleenvalmistamisesta ja saataviin saattamisesta. Musiikkia saatetaan yleisön saataville myös silloin, kun se soi taustamusiikkina radiosta YouTube-videolla. Tällaiseen käyttöön tarvitaan oikeudenhaltijoiden lupa. Keväällä 2023 voimaantulleen tekijänoikeuslain muutoksen myötä kuitenkin YouTuben kaltaiset palvelut velvoitettiin hankkimaan tarvittavat luvat teosten oikeudenhaltijoilta. YouTuben hankkima musiikkilupa kattaa siis jatkossa käyttäjän kysymyksessä kuvatun toiminnan. Mikäli YouTubella ei ole hankittuna lupaa käytettyyn musiikkiin, on mahdollista, että videon käyttö estetään. On hyvä huomata, että edellä kuvattu YouTuben velvollisuus hankkia luvat ei kuitenkaan kata kaupallisten tubettajien yms. ansiotarkoituksessa toimivien käyttäjien videoita, vaan näiden tulee hankkia itse omat lupansa.
0
Tarvitsenko luvan, jos haastattelemieni henkilöiden tai muun kuvaamani videon taustalla näkyy muiden ottamia valokuvia tai esimerkiksi juliste?
Lupaa ei tarvita, jos valokuvat ja/tai juliste näkyvät kuvaamasi materiaalin taustalla tai mikäli ne ovat muutoin toisarvoisessa asemassa kokonaisuuden kannalta. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että teoksen merkitys on toisarvoinen, kun jokin muu teos ajaisi saman asian.
0
Mitä tiedostoja voi jakaa internetissä?
Niitä tiedostoja, joiden sisältö ei ole tekijänoikeudella suojattu, saa jakaa vapaasti. Tekijänoikeudella suojatuista tiedostoista saa jakaa ainoastaan niitä, joista tiedät, että oikeudenhaltijat ovat sallineet niiden jakamisen. Lisäksi voit jakaa itse tekemiäsi teoksia, jos et ole sopinut niiden oikeuksien hallinnoinnista jonkin tahon kanssa (tekijänoikeusjärjestö, kustantaja, levy-yhtiö).
0
Mitä sisältöjä voi jakaa internetissä?
Netissä voi jakaa ainoastaan sellaisia sisältöjä, joiden jakamiseen on saanut erillisen luvan teosten oikeudenhaltijoilta tai joiden jakamisen oikeudenhaltijat ovat muulla tavoin sallineet. Esimerkiksi monet Creative Commons -lisensseillä julkaistut teokset voivat olla ehtojensa mukaisesti vapaasti jaettavissa. Voit jakaa myös sisältöjä, joiden suoja-aika on vanhentunut ja sisältöjä, jotka ovat tekijänoikeudesta vapaita. Tekijänoikeuden suoja-aika on 70 vuotta tekijän kuolinvuodesta lukien. Tekijänoikeudesta vapaata sisältöä ovat esim. lait ja asetukset sekä muut viranomaisluonteiset sisällöt, jotka on mainittu tekijänoikeuslain 9 §:ssä. Voit jakaa itse luomia sisältöjäsi, jos et ole sopinut teosten oikeuksien hallinnoinnista jonkin tahon kanssa (esim. tekijänoikeusjärjestö, kustantaja, levy-yhtiö). Mikäli teoksen tekemiseen on osallistunut useampi tekijä, tarvitaan jakamiseen kaikkien suostumus.
0
Kaverini ottaa minusta valokuvan. Tarvitsenko kuvan ottaneelta kaverilta luvan sen julkaisemiseen sosiaalisessa mediassa?
Valokuva on aina tekijänoikeudellisesti suojattu. Silloinkin kun teoskynnys ei ylity, valokuvaan liittyy ns. lähioikeuksiin kuuluva valokuvaajan oikeus. Sekä mahdollinen tekijänoikeus että valokuvaajan lähioikeus syntyy valokuvaajalle, ei kuvan kohteena olevalle henkilölle. Tarvitset siis luvan kuvan käyttämiseen sen ottaneelta kaverilta.
0
Otan valokuvan kaveristani. Tarvitsenko kuvassa esiintyneen kaverini luvan kuvan julkaisemiseen sosiaalisessa mediassa?
Valokuva on aina tekijänoikeudellisesti suojattu. Sekä mahdollinen tekijänoikeus että valokuvaajan lähioikeus syntyy valokuvaajalle, ei kuvan kohteena olevalle henkilölle. Mitä tulee kuvattavan oikeuksiin, ne liittyvät tekijänoikeuden ulkopuolisiin oikeusohjeisiin. Tunnistettavien henkilökuvien käyttämisessä on huomioitava yksityisyyden suoja. Yleensä hyvä tapakin edellyttää luvan kysymistä kuvassa esiintyvältä kaverilta.
0
Teen somesisältöjä, joissa arvostelen tai kommentoin elokuvia/tv-sarjoja/pelejä/musiikkia. Tarvitsenko toimintaan lupia vai voinko vedota sitaattioikeuteen?
Voit lähtökohtaisesti vedota sitaattioikeuteen. Teoksia voi kuitenkin lainata vain siinä laajuudessa, kuin on hyvän tavan mukaisesti välttämätöntä arvostelun ja kommentoinnin tarkoituksiin. Muista mainita lainauksen lähde.
0