Järjestöt

Teosto

Teosto ry on voittoa tavoittelematon aatteellinen yhdistys, jonka säveltäjät ja musiikinkustantajat perustivat vuonna 1928 valvomaan etujaan. Teoston perustehtävänä on mahdollistaa ammattimaisen suomalaisen musiikintekijän menestyminen.

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry edustaa yli 26 000:ta kotimaista ja lähes kolmea miljoonaa ulkomaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikinkustantajaa. Musiikkia käyttäviä asiakkaita Teostolla on noin 30 000: radio- ja tv-yhtiöitä, tapahtumanjärjestäjiä, ravintoloita sekä muita yrityksiä ja yhteisöjä.

Mitä Teosto tekee?

  • Teosto myy ja kehittää helppokäyttöisiä ja kattavia tekijänoikeusratkaisuja musiikkia käyttäville ja kulttuurituotteita tuottaville toimialoille.

  • Teosto kerää ja tilittää musiikin tekijöille ja kustantajille korvaukset heidän musiikkinsa julkisesta esittämisestä, käytöstä internetissä sekä tallentamisesta ääni- ja kuvatallenteille. Keräämistään korvauksista Teosto tilittää noin 87 % musiikintekijöille ja -kustantajille, lopuilla 13 %:lla katetaan toimintakulut.
  • Teosto edistää musiikintekijöiden ja -kustantajien oikeuksia sekä suomalaisen musiikin monimuotoisuutta ja tunnettuutta kotimaassa ja ulkomailla. Edunvalvontatyönsä kautta Teosto huolehtii siitä, että lainsäädäntö suojaa musiikin tekijöiden oikeuksia, tukee heidän elinkeinotoimintaansa ja muodostaa vahvan perustan suomalaiselle kulttuurille ja luovalle taloudelle.
Teoston asiakkaat

Käytännön työssään Teosto toimii yhdyssiteenä kahden asiakasryhmänsä, musiikin tekijöiden ja musiikkia käyttävien yritysten ja yhteisöjen välillä.

Tekijä- ja kustantaja-asiakkaat

  • Teosto myöntää edustamiensa musiikintekijöiden ja -kustantajien puolesta luvat musiikin käyttöön sekä kerää heille tästä korvaukset. Kansainvälisten vastavuoroisuussopimusten perusteella Teosto edustaa Suomessa myös ulkomaisia musiikintekijöitä.
     
  • Teosto ylläpitää teos- ja tekijätietokantoja, jotta musiikin käytöstä kerätyt korvaukset voidaan näiden avulla tilittää oikeille saajille. Tilityksiä varten Teosto saa radio- ja tv-soitoista sekä konserttien, tanssien ja festivaalien elävästä musiikista tarkat esitystiedot yrityksiltä, bändeiltä ja orkestereilta. Taustamusiikin käytöstä Teosto teettää säännöllisesti tutkimuksia esityskorvausten tilittämiseksi.

Musiikkia käyttävät asiakkaat

Musiikkia käyttäville yrityksille, yhdistyksille ja yhteisöille Teosto myy tekijänoikeuslupia, jotka kattavat sekä koti- että ulkomaisen musiikin. Musiikkilupien hinnoista Teosto neuvottelee ja sopii musiikkia käyttävien asiakkaidensa tai niitä edustavien kattojärjestöjen kanssa.

Missä asioissa kääntyä Teoston puoleen?

Jos olet säveltäjä, sanoittaja, sovittaja tai kustantaja

  • Liity asiakkaaksi, jos teostasi on esitetty julkisesti, jos sitä jaellaan internetissä tai se on tallennettu ääni- tai kuvatallenteelle.
     
  • Jos olet jo asiakas, ilmoita uudet teoksesi rekisteriin sitä mukaa kuin niitä valmistuu. Ilmoitukset voit tehdä verkkopalvelussa, jossa voit myös tarkistaa tilityksiäsi, selailla teos- ja tekijärekisteriä sekä ylläpitää yhteystietojasi.
  • Oikeudenomistajapalvelumme puoleen voit kääntyä myös muissa asiakkuuteesi liittyvissä kysymyksissä (verotus, ulkomaan valvontapyynnöt, tilitysreklamaatiot, oikeuksien periminen jne.)

Jos olet esiintyjä

  • Tee meille esitysilmoitus kaikista keikoistasi ja jokaisesta sävellyksestä, jonka esitit. Tämä hoituu parhaiten Teoston verkkopalvelussa. Esitysilmoitusta tehdessäsi voit hyödyntää mittavaa teosrekisteriämme verkkopalvelussa. Esitysilmoituksen avulla Teosto voi tilittää esityskorvaukset juuri niille tekijöille, joiden musiikkia on esitetty. Esittäjälle itselleen muiden tekemien kappaleiden esittäminen ei maksa mitään.

Jos tarvitset musiikkia yritys- tai harrastustoiminnassasi

  • Teostosta saat musiikin käyttöön luvan säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien puolesta.
  • Musiikin käytön hinnoista saat tietoa verkkosivuiltamme. Kun maksat esitys- tai tallennuskorvauksen, Teosto tilittää sen eteenpäin musiikintekijöille ja -kustantajille.
  • Teoston verkkosivuilla voit tutustua tutkimustietoon, josta on sinulle hyötyä toiminnassasi.